2 Rakenne ja hahmot

KÄSIKIRJOITUSPROSESSI AMMATINVALINTATESTI
Kirjoittanut teatteri-ilmaisun ohjaaja Tuomas Tirkkonen

Rakenne ja hahmot

Kirjoittaminen ei ole järkipuuhaa.
(Marja Louhija, ote työpäiväkirjasta)

Annoin toista kertaa varten myös toisen kirjoitustehtävän etätyönä tehtäväksi. Tässä tehtävässä tarkoitus oli pohtia omaa suhdetta yhden aiheesta esille nousseen kysymyksen parissa. Keskeisiä kysymyksiä oli kolme: mitä raha merkitsee, onko pakko valita jotain ja lukitsevatko nuorena tehdyt valinnat koko loppuelämän suunnan. Tarkoituksenani oli saada kirjoittajat pohtimaan oman itsensä kautta aihetta ja näin syventää vielä entisestään näkökulmaamme. Dramatisoinnin kurssin alettua esittelin Marja Louhijalle antamaani kotitehtävää ja avasin myös aiempien etätehtävien yhteydessä tullutta ongelmaa siitä, ettei ryhmäläisten ole ollut helppoa tarttua tehtäviin. Louhija ehdottikin minua poistumaan järkitasolta ja suuntaamaan tehtävät etäämmälle järjestä. Näin ne eivät myöskään vaikuta niin paljoa koulutehtäviltä, miltä usein pohdintatehtävät saattavat tuntua.

Kirjoitusprosessin aikana sain paljon virikkeitä juuri dramatisoinnin kurssilta. Meille annettiin tehtäväksi etsiä materiaalistamme jonkinlainen näkökulma, jonka kautta tekstejä lukisimme. Ongelmallista tapauksessani oli se, ettei minulla ollut vielä paljoa materiaalia ja yhteisöllisessä prosessissa en sallinut itseni toimivan vain oman näkökulmani ja omien haaveideni puitteissa.

Toisen kerran päätavoitteeksi otinkin luovaan kirjoittamiseen syventymisen lisäksi esityksen muodon ja rakenteen määrittämisen, jotta prosessi pääsisi eteenpäin. Lisäksi olin suunnitellut useita kirjoitustehtäviä juuri Louhijan ehdotusten mukaisesti. Olin myös suunnitellut niin omaa kuin ryhmänkin työskentelyä selkeyttääkseni kaaren loppukevään kirjoituskerroille. Jaottelin tapaamiset otsikoilla: hahmot, monologi/dialogi, järjestäminen, viimeistely/lihallistaminen. Jako oli hieman ylimalkainen, koska en vielä tiennyt miten prosessi eteni.

Toisella kirjoituskerralla otin käyttöön lämmittelyrunot, jotka päätyivätkin yhteiseksi rituaaliksemme orientoitua kirjoittamiseen. Annoin runoille impulssimateriaaliksi satunnaisia lauseita, joiden tuli esiintyä runossa jossain muodossa. Lauseet olin valinnut erilaisista lähteistä: iltapäivälehtien lööpeistä, korkeakoulujen valintaoppaista ja työpaikkailmoituksista.

Keskustelimme kirjoittajaryhmän kanssa esityksen mahdollisesta muodosta. Kysyin ryhmältä tahtoisivatko nämä esityksen käsittelevän erilaisilla tavoilla useampia näkökulmia vai keskittyä yhden hahmon käsittelyyn. Olin tulkinnut ensimmäisen kerran teatteriesityskirjoitusten pohjalta, että kiinnostus saattaisi olla perinteisempään dramaturgiseen malliin ja näin olikin. Aloimme seuloa edellisellä kerralla antamani ammatinvalintatesti-tehtävän tuloksia.

Kävimme läpi eri "hahmojen" tuloksia, ja rupesimme pohtimaan, mitkä tulokset olivat kiinnostavimpia. Analysoimme tuloksia ja määritimme testien tekijöiden ikää ja sukupuolta. Mietimme myös, mitä muuta tietoa tulokset tekijästään antavat. Työskentelyn myötä kiinnostavaksi hahmoksi nousi nuori nainen, jonka tuloksissa sopivimmaksi ammatiksi oli tullut lentokapteeni. Ajatus sukupuolirooliaan vastaan taistelevasta tytöstä kiinnosti ja valitsimme keskushenkilöksi tulosten perusteella syntyneen hahmon, joka ristittiin Alluksi.

Aiemmin viikolla Sami Keski–Vähälä oli esitellyt dramatisoinnin kurssilla yhden käyttämänsä tavan eritella näytelmäkirjallisuuden hahmon ominaisuuksia. Otin Keski–Vähälän esittelemästä mallista impulssin tuoda hahmolle lihaa luiden ympärille hahmon maailmankuvan, asenteen, muutoksen ja halun kautta. Maailmankuvalla tarkoitettiin ympäristöä, missä hahmo elää ja miten katsoo maailmaa, asenteella hahmon suhtautumista muihin ihmisiin. Muutos merkitsi muutosta, joka hahmolle tapahtuu draamassa ja halu taas tämän draamallista tahdon suuntaa. Ryhmän kanssa määritimme Allulle näin kehystarinan ja persoonallisuuden.

Koska olimme valinneet yhden keskushahmon, toisen kerran kirjoitustehtävissä oli hyvä sauma syventyä hahmoon yhteisesti sovitun taustatarinan ja kehyksen puitteissa. Olin kirjoittanut yhden kirjoitusaiheen aina yhtä liuskaa kohden. Halusin vapauttaa kirjoittajien järkiajattelua ja yhdistin liikeilmaisun osaksi kirjoitustehtävien tekemistä. Lisäksi olin laittanut tiukat aikarajat kullekin tehtävälle, jotta teksti olisi autenttista ja sopivasti viimeistelemätöntä.

Olin jakanut kullekin ryhmäläiselle kirjoitusliuskoja niin, ettei tehtäväpuolta näkynyt. Tehtävien aiheita oli muun muassa: "minä olen", "minun toiveuneni on" ja "minun sankarini". Käsittelimme myös hahmon yleistä, yksityistä ja intiimiä tasoa, ja näissä tehtävissä aiheet vaihtelivat koululle pidetystä puheesta päiväkirjamerkintään ja kirjeeseen äidille. Kullakin kirjoittajalla oli osa näistä tehtävistä, ja joillain oli osittain myös samoja tehtäviä. Kirjoitustehtävä alkoi siten, että ohjastin kevyttä liikettä tietyn ajan, jonka jälkeen annoin ryhmäläisten kääntää ensimmäisen paperin ja ruveta kirjoittamaan. Yleensä kirjoitusaikaa oli kymmenen minuuttia. Tämän jälkeen palasimme liikkeen pariin, ja jokaisessa välissä ohjaamani liike kävi fyysisesti rasittavammaksi.

Sen jälkeen, kun kaikilla tehtäväliuskoilla oli kirjoitusta, purimme harjoitteen ja luimme tekstit ääneen. Ryhmäläisten mukaan liike oli auttanut kirjoittamista ja ajatusten vapauttamista, vaikka välillä kirjoittaminen tuntui takkuavan. Ryhmäläisillä oli kynnys lukea tekstejä ääneen. Teimme sopimuksen, että jokainen teksti luetaan, ja lukemisen jälkeen sanotaan vain kiitos. Kommentoimme yhdessä kaikkia tekstejä yleisemmällä tasolla ja näin vältimme jonkin tekstin arvottamisen tai kirjoitusteknisiin asioihin takertumisen.

Minä olen aina vain yksi kokonaisuudesta. Minulla on paikka, niin kuin susilla on laumassa roolit tai palapelin paloilla oikea paikkansa kuvassa. En vain ole varma, mikä minä niistä paloista olen: sekö, joka on reunalla ja kehystää kuvaa, vai jokin muu. Tuskin ainakaan se kaikkein keskimmäinen.

Tuntuu hyvältä, että on oma paikka, turvalliselta. Sellainen paikka, josta voi sanoa, että nyt olen tässä juuri oikea, se pala, joka siitä aukosta puuttui. Minä en ole se viimeinen pala, mutta pala minä kumminkin olen. Ihan varmasti. Pitää vain osata asettua oikein päin, eihän se palapeli muuten mene oikein tai tule valmiiksi. Tärkeintä on olla oikeassa paikassa oikein päin, niin että kellään ei ole valittamisen aihetta. Minä en halua olla haitta. (Poiminta toisen tapaamiskerran teksteistä)

Syntyneet tekstit olivat herkkiä ja jopa runollisia. Niistä ilmeni nuoren ihmisen elämässä olevat teemat, kuten ensimmäiset ihastukset, turvallisuuden, ja toisaalta itsenäistymisen tarve ja yhteenkuuluvuuden tunteen kaipuu. Vaikka yhteinen hahmo oli vielä tässä vaiheessa löyhä viitteellinen kehys, tekstit puhuivat suurelta osin samaa kieltä. Myös lentämisen metaforaa käytettiin jo näissä haavekuvissa.

Seuraava sivu

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License