Aihe on käsite, jota käytetään monella taiteenalalla. Niin draama- kuin proosakirjallisuudenkin puolella puhutaan aiheesta - "aihe on se, mikä panee kirjailijan kirjoittamaan". Kuvataiteessa puhutaan kuva-aiheista, säveltaiteessa sävelaiheista. Aihe on teoksen perusmateriaalia, jotain, jossa on niin paljon energiaa että se jaksaa kiinnostaa. Aiheen valinta liittyy siihen, mistä työryhmän tai kirjoittajan mielestä pitää kirjoittaa - mikä on niin tärkeää, että siihen liittyviä asioita pitää käsitellä.
Aihe ja teema ovat läheisiä käsitteitä, ja ne usein teatterikielenkäytössä sekaantuvat keskenään. Sekaannus voi juontaa juurensa erilaisista tavoista käsittää aihe ja teema. Esimerkiksi äidinkielen oppikirjojen mukaan aiheen ja teeman ero voidaan määritellä mm. näin:
Aiheella tarkoitetaan tekstin pintasisältöä, sen konkreettista tapahtumatasoa. Teeman käsite lähestyy sanoman käsitettä: lukija etsii merkityksiä pintaa syvemmältä, syvätason ajatuksia. Esimerkiksi merimatka voi olla tapahtumien juonellinen sarja, mutta se voidaan tulkita myös henkisen muutoksen, kehityksen näyttämöksi. Etälukio (Opetushallitus)
Teatterin ja kaunokirjallisuuden puolella kuitenkin vakiintuneesti puhutaan "omasta aiheesta" ja tarkoitetaan laajempaa asiaa, kuin yhden tekstin konkreettista tapahtumatasoa. Käsikirjoittamisen teoriassa aihe ja teema käsitetään siis hieman toisin:
Aihe on jotain, joka vetää kirjoittajaa puoleensa. Se on jotain, mikä on jäänyt vaivaamaan, koskettava asia uutisissa, trauma tai jokin virhe, minkä on elämässään tehnyt. Yhdessä elokuvassa voi olla useita aiheita. Teema on puolestaan idea, joka yhdistää kaikkia aiheita. … Teema on ydin, joka ilmenee elokuvan kaikissa elementeissä, henkilöissä, tarinoissa ja maailmassa. Jos aihe on tapa, jolla kirjoittaja rajaa maailmaa käsikirjoitukseksi, niin teema on keino, jolla kirjoittaja rajaa aiheet elokuvaksi. Aihe on todellisen maailman osa, jonka kirjoittaja kokee tärkeäksi. Teema on elokuvakerrontaan liittyvä kokoava tekijä, sisällön yhteinen nimittäjä. Vacklin, Rosenvall, Nikkinen 2008, Elokuvan runousoppia
Aihelähtöisessä kirjoittamisen tavassa kirjoituksen liikkeelle laittava voima on aihe. Työryhmä tai kirjoittaja voivat työskennellä aluksi pohtien sitä, mikä on tärkeää ja mistä juuri nyt haluaisi kirjoittaa - toisin sanoen, mikä asia juuri tällä hetkellä sisältää niin paljon kysymyksiä tai mustan aukon tavoin puoleensa vetävää voimaa, että siitä kannattaa kirjoittaa. Aihetta voi lähestyä myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta: mikä on siinä yhteisössä, jossa elämme, niin kipeää tai tärkeää, että siitä on syytä kirjoittaa.
Aihelähtöisesti työskennellen ryhmällä on vapaus kirjoittaa aluksi rönsyillen. Henkilöhahmoja voi esiintyä pienen kylän verran, ja eri kohtaukset voivat tarkastella aihetta eri näkökulmista. Kun lähestytään vaihetta, jossa tekstit pitäisi järjestää kokonaisuudeksi, alkaa henkilöiden ja tapahtumapaikkojen rajaus. Mikä näyttää olevan aiheen kannalta tärkeää? Ketkä henkilöt eivät tunnu tärkeiltä? Millaisella kohtausjärjestyksellä aihe tuntuu tulevan valotetuksi moniulotteisesti? Tässä vaiheessa aihelähtöiseen käsikirjoitukseen saattaa tulla juonielementtejä mukaan, ja henkilöhahmoille syntyy oma tarina.
Aihe on siis toisaalta yksi mahdollinen alkulähtökohta, jokin, joka laittaa kirjoittajan kädet ja ajatukset liikkeelle. Toisaalta aihe on työkalu, siivilä, jonka läpi kirjoittaja voi tarkastella tekstiä ja tehdä valintoja. Mikä on tärkeää? Ja ennenkaikkea: mikä ei ole tärkeää?
Katso myös:
teema, tarina, juoni
Lähteet:
Junkkaala-Rasila, Ohjeita näytelmän lukemiseen s. 3
Hotinen, Juha-Pekka 2007, Teatterikorkeakoulu-lehti, Aihe
Opetushallitus, Etälukio
Vacklin-Rosenvall-Nikkinen 2008, Elokuvan runousoppia s. 165
Lisätietoa internetissä:
JP Hotisen artikkeli Teatterikorkeakoulu-lehdessä
Elokuvantaju-sivusto / Aihe
Jussi Suvannon aihekolumni Aamulehdessä
Jatkolukemista:
Vacklin-Rosenvall-Nikkinen 2008, Elokuvan runousoppia
| Edellinen käsite | Seuraava käsite |
