Aihe on käsite, jota käytetään monella taiteenalalla. Niin draama- kuin proosakirjallisuudenkin puolella puhutaan aiheesta - "aihe on se, mikä panee kirjailijan kirjoittamaan". Kuvataiteessa puhutaan kuva-aiheista, säveltaiteessa sävelaiheista. Aihe on teoksen perusmateriaalia, jotain, jossa on niin paljon energiaa että se jaksaa kiinnostaa. Aiheen valinta liittyy siihen, mistä työryhmän tai kirjoittajan mielestä pitää kirjoittaa - mikä on niin tärkeää, että siihen liittyviä asioita pitää käsitellä.
Aihe ja teema ovat läheisiä käsitteitä, ja ne usein teatterikielenkäytössä sekaantuvat keskenään. Sekaannus voi juontaa juurensa erilaisista tavoista käsittää aihe ja teema. Esimerkiksi äidinkielen oppikirjojen mukaan aiheen ja teeman ero voidaan määritellä mm. näin: Aiheella tarkoitetaan tekstin pintasisältöä, sen konkreettista tapahtumatasoa. Teeman käsite lähestyy sanoman käsitettä: lukija etsii merkityksiä pintaa syvemmältä, syvätason ajatuksia. Esimerkiksi merimatka voi olla tapahtumien juonellinen sarja, mutta se voidaan tulkita myös henkisen muutoksen, kehityksen näyttämöksi. Etälukio (Opetushallitus) Teatterin ja kaunokirjallisuuden puolella kuitenkin vakiintuneesti puhutaan "omasta aiheesta" ja tarkoitetaan laajempaa asiaa, kuin yhden tekstin konkreettista tapahtumatasoa. Käsikirjoittamisen teoriassa aihe ja teema käsitetään siis hieman toisin: Aihe on jotain, joka vetää kirjoittajaa puoleensa. Se on jotain, mikä on jäänyt vaivaamaa, koskettava asia uutisissa, trauma tai jokin virhe, minkä on elämässään tehnyt. Yhdessä elokuvassa voi olla useita aiheita. Teema on puolestaan idea, joka yhdistää kaikkia aiheita. … Teema on ydin, joka ilmenee elokuvan kaikissa elementeissä, henkilöissä, tarinoissa ja maailmassa. Jos aihe on tapa, jolla kirjoittaja rajaa maailmaa käsikirjoitukseksi, niin teema on keino, jolla kirjoittaja rajaa aiheet elokuvaksi. Aihe on todellisen maailman osa, jonka kirjoittaja kokee tärkeäksi. Teema on elokuvakerrontaan liittyvä kokoava tekijä, sisällön yhteinen nimittäjä. Vacklin, Rosenvall, Nikkinen 2008, Elokuvan runousoppia
Lähteet: Lisätietoa internetissä: Jatkolukemista: |
Aihe
page revision: 22, last edited: 07 Oct 2010 11:01
Tähän voit kirjoittaa kommentteja käsitteen avaukseen. Mitä puuttuu? Mikä jäi epäselväksi? Oppimateriaali muokkautuu edelleen vuonna 2010.
Post preview:
Close preview