Henkilöhahmo

Näytelmän tarina kerrotaan henkilöille tapahtuvien tapahtumien kautta. Juoni ja henkilöhahmo liittyvätkin tiiviisti yhteen. Juoni tapahtuu henkilöhahmoille ja juonta kuljettavat henkilöhahmot. Juonen avulla henkilöhahmon luonne tulee esiin, ja juonen kautta henkilö kehittyy ja muuttuu.

Näytelmässä voi olla yksi tai useampia päähenkilöitä (he, joille tapahtuu isoin muutos) ja yksi tai useampia sivuhenkilöitä. Sivuhenkilöiden tehtävä on tukea päähenkilön tarinaa ja sysätä sitä liikkeelle.

Näkökulmahenkilö on henkilö, jonka kautta tarina kerrotaan - hän asettaa tarinan näkökulman suhteessa yleisöön. Näkökulmahenkilö voi olla sama kuin päähenkilö, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Päähenkilöllä on tarinassa yleensä vastavoima, joka toisinaan on henkilö, toisinaan henkilöiden joukko tai esimerkiksi asennemaailma.

Henkilöhahmon kirjoittaminen on käsikirjoittajan perustyötä: miten luoda henkilöhahmosta elävä, samaistuttava ja raikas. Henkilöhahmoa rakentavat tekstissä monet seikat:

  • miten henkilö puhuu itsestään
  • miten henkilö on kuvattu ulkoisesti
  • miten henkilö toimii
  • miten toiset puhuvat henkilöstä

Henkilöhahmo- käsitettä käytetään sekä elokuva- että teatterikäsikirjoittamisen puolella. Näytelmässä viitataan usein myös roolihenkilöön. Nykyteatterissa roolihenkilöiden lisäksi lavalla esiintyy hahmoja, joilla ei välttämättä ole fiktiivistä taustatarinaa: esimerkiksi ohikulkijoita, esiintyjiä omana itsenään tai useita nopeasti vaihtuvia rooleja. Noodissa käytetty henkilöhahmoa ja roolihenkilöä vastaava käsite on hahmo. Käsite on valittu siksi, että sen toivotaan kattavan monet erilaiset tekstissä esiintyvät hahmot: toisaalta roolihenkilöt, toisaalta nuket ja omana itsenään esiintyvät esiintyjät.

Toisinaan kirjoittajaryhmä on kiinnostunut ensisijaisesti henkilöhahmoista. Henkilöt ovat kaikille tuttu, innostava ja konkreettinen tapa lähteä kirjoitusprosessissa liikkeelle. Anime-hahmot tai klassisen tragedian suuret diivat yhteenkirjoitettuna saattavat sytyttää, tai sitten kirjoittajilla on päämääränä kirjoittaa itselleen esitys, jossa jokaisella on itse kirjoitettu roolihahmo.

Hahmot saattavat innostaa liikaakin. Kannattaa myös muistaa, että hahmon ei välttämättä tarvitse olla fiktiivinen. Yksi mahdollisuus on, että näyttämöllä ovat kirjoittajat omilla nimillään. Kun kirjoittajat kertovat omasta maailmastaan (vaikkapa nuorten suhteesta tulevaisuuteen), on tämä ratkaisu usein paras - fiktiivinen roolihahmo ja keskittyminen sen esittämiseen saattaa hämmentää viestin välittymistä kirjoittajalta katsojalle.

Tässä kirjoittamisen tavassa lähdetään siis liikkeelle henkilöhahmoista, ja aletaan ideoida heidän taustaansa, tekemisiään ja keskinäisiä suhteita. Noodissa voidaan ensin koota henkilögalleriaa, ja sen jälkeen kirjoittaa henkilöiden yhteisiä kohtauksia. Esitys voi perustua myös erilaisten hahmojen esittelyyn - vrt. vaikkapa Spoon River. Kun hahmot on rakennettu, on haasteena on löytää eri hahmoille yhteinen aihe, tarina tai muu koossapitävä voima.

Saija on 28-vuotias yksinelävä nainen, joka työskentelee pankkivirkailijana Helsingissä. Hänellä on savolaiset juuret, jotka hän yrittää piilottaa neutraalin yleiskielen taakse. Innostuessaan tai suuttuessaan häneltä saattaa yhä lipsahtaa satunnainen mie tai sie.

Saija on aina pukeutunut samalla tavalla farkkuihin ja kauluspaitaan. Hän värjää hiuksensa punaisiksi hieman liian harvoin, niin että ne ovat suurimman osan ajasta haalistuneet. Saija pelaa World of Warcraft –peliä, ja on kehittänyt pelissä itselleen täysin todellisuudesta poikkeavan roolihahmon.

Saija on lopen kyllästynyt elämään yksin. Hän kaipaa mieskumppania, vaikka ei edes erityisemmin pidä miehistä. Eikä lapsista, koirista tai itsestään. Saijaa pidetään outona ja ylimielisenä, vaikka hänen epäsosiaalisuutensa johtuu ujoudesta. Saija tarvitsee ystävän, joka laittaa asioita tapahtumaan.


hahmojen kirjoittamiseen liittyviä tehtäviä


Katso myös:
antagonisti, henkilöhahmon kaari, protagonisti

Lähteet:
Vacklin, Rosenvall, Nikkinen 2008, Elokuvan runousoppia s. 15-44
Junkkaala-Rasila, Ohjeita näytelmän lukemiseen

Lisätietoa internetissä:
Ylen Kohtaus-sivusto / henkilön rakentaminen
Wikipedia-artikkeli / kirjallisuuden henkilöhahmo
Elokuvantaju-sivusto / päähenkilö
Wikipedia-artikkeli / perushahmot
Katso klippi henkilöhahmon kirjoittamisesta


Edellinen käsite Seuraava käsite
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License