Aristotelisen mallin mukaan rakentuvassa näytelmässä alun jälkeen seuraa keskikohta, jossa syvennetään tarinaa. Päähenkilö kohtaa uusia vastuksia ja ajautuu kohti käännekohtaa, joka sijaitsee usein näytelmän puolivälin paikkeilla. Freytagin mallissa tässä kohdin on näytelmän huippukohta, jossa käänne muuttaa asioiden kulkua päähenkilön kannalta peruuttamattomasti. Komediassa käänne on parempaan, tragediassa huonompaan suuntaan.
Kolminäytöksisistä näytelmistä tavattiin sanoa, että "toinen näytös on paras". Tämä perustui siihen, että alussa joudutaan keskittymään tilanteen virittämiseen, tilanteen ja henkilöiden esittelyyn ja lopussa tilanteen ratkaisemiseen ja lankojen yhteen sitomiseen. Keskikohdassa kirjoittaja saattoi syventää ja tarkentaa, "tarjoilla pihvin".
Nykyteksteissäkin usein alun, keskikohdan ja lopun hahmottaminen itselle auttaa ymmärtämään kokonaisrakennetta. Jako ei välttämättä rakennu enää tarinalle ja juonelle, mutta yleisön ja esityksen suhde etenee silti vaiheittain. Missä kohdin ollaan vielä menossa sisään esityksen kieleen ja maailmaan? Milloin ollaan keskikohdassa, kiinni esityksen teemoissa ja ytimessä? Milloin esityksessä tapahtuu muutoksia? Entä milloin alkaa loppu, mahdollisesti esimerkiksi teemallinen yhteenveto, loppukuva tai esityksen lopputunnelma?
Katso myös:
aristotelinen dramaturgia, alku, freytagin-kolmio, loppu, Olssonin rakennekaavio
Lähteet:
Aristoteles, Runousoppi
Lisätietoa internetissä:
Elokuvantaju- sivusto: keskikohta
Elokuvantaju- sivusto: puoliväli
| Edellinen käsite | Seuraava käsite |
