Nostalgia 1.10

Käsikirjoitusprosessi Nostalgia 1.10

kirjoittanut teatteri-ilmaisunohjaaja Emma Puikkonen

Käsikirjoitus valmistettiin Turun Ylioppilasteatterissa. Kirjoittavaan ryhmään kuului 8 esiintyjää. Esitystä koottiin nk. devising- menetelmällä. Kirjoittamisen lisäksi kohtauksia keksittiin improvisoimalla, koreografioimalla ja keskustelemalla.

Käsikirjoittaminen ja esityksen harjoittelu alkoivat lokakuussa 2007, ja työ jaettiin kahteen osaan: loka-joulukuussa keskityttiin kohtausten luomiseen ja käsikirjoittamiseen, tammikuussa kohtausten hiomiseen ja esityksen harjoitteluun. Ensi-iltansa esitys sai tammikuun lopussa 2008. Toinen harjoitusjakso oli lyhyempi, koska monissa kohtauksista oli käsikirjoitus- ja improvisointyön jälkeen olemassa valmiina idea näyttelijäntyöllisestä toteutuksesta.

Työryhmä koostui Turun Ylioppilasteatterin jäsenistä, sekä ensikertalaisista että jo pidempään näytelleistä.

1. Aiheen ja työtavan valinta

Aihe: Tulevaisuus

Ohjaaja ehdotti teatterin hallitukselle tulevaisuus- aihetta, jota käsiteltäisiin työryhmälähtöisin keinoin:

Ihminen on ihminen sen tähden, että hän hahmottaa itselleen tulevaisuuden, ennakoi sitä, mitä tulee tapahtumaan ja tekee sitä varten suunnitelmia. Mielikuvat siitä, mitä meille tapahtuu viiden – kymmenen- kahdentuhannen vuoden kuluttua, kiinnostavat minua – niin yksilön, yhteisön kuin maailmankaikkeuden tasolla. Lisäksi tuntuu, että yksilön ja maailmankaikkeuden tulevaisuudenvisiot eivät kohtaa. Yksilötasolla odotamme perhettä, onnea ja täyttymystä, maapallon tasolla maailmanloppua ja ekokatastrofia. Kiinnostavaa on epävarmuus, joka elämäämme syntyy henkilökohtaisen utopian ja maailmanlaajuisen dystopian välisestä jännitteestä.

Työtavat: Työryhmäkäsikirjoitus.

Työskentelyn ensimmäisessä vaiheessa työryhmä lukee, kirjoittaa, improvisoi ja keskustelee niin omista kuin muidenkin tulevaisuudenvisioista. Materiaalin pohjalta hahmotetaan teokselle rakenne. Ohjaaja valitsee aiheen sekä kantaa viime käden vastuun käsikirjoituksen rakenteesta ja kohtauksista.

2. Tulevan työskentelyn hahmottaminen, toiveet ja pelot

Ensimmäisen työryhmätapaamisen aikana käytiin pitkä keskustelu yhteisestä aiheesta. Tapaamisen lopuksi kirjoitettiin tarralapuille omia toiveita, mielikuvia ja pelkoja tulevasta prosessista. Otsikot oli sijoitettu eri puolille tilaa, ja noin puolen tunnin ajan kukin sai käydä joka otsikon läpi ja kirjoittaa alle mieleen tulevia asioita. Otsikot olivat:

AIHE - TULEVAISUUS
YHTEISKUNNAN OSA-ALUEET vs AIHE
KOHTAUSIDEOITA
TYYLISTÄ
HARJOITUSPROSESSI
TÄRKEÄÄ

Tarralapuille kirjoitettujen vastausten ja ideoiden perusteella todettiin yhdessä mm. seuraavia asioita:

  • tulevaisuuteen liittyy toiveita, pelkoja ja epävarmuutta
  • mielikuvat vaihtelevat maailmanlopusta scififantasiaan
  • yksi voimakkaasti esille noussut osa-alue oli tekniikka ja sen vaikutus inhimilliseen elämään
  • kontrasti hiljaisuuden ja rauhan sekä kiireen ja sekavan hullunmyllyn välillä tuli myös esiin
  • työryhmälle oli tärkeää luoda kokonaisuutta yhdessä, voida luottaa ja päästä suoraan, intiimiin tekemiseen. Työtavoiksi toivottiin kontakti-improvisaatiota, kohtausimprovisaatiota ja yhteisiä päätöksiä.

3. Aiheeseen tutustuminen, nimi esitykselle

Yhteisten keskustelujen kautta aiheelle hahmotettiin erilaisia osa-alueita: mm. tulevaisuus ja seksi, tulevaisuus ja ympäristö, tulevaisuus ja onnellisuus. Osa-alueet jaettiin pienempien ryhmien kesken ja suunnattiin kirjastoon lukemaan ja poimimaan tietoa. Lisäksi katsottiin ilmastonmuutoksesta kertovia elokuvia ja kerättiin lehtileikkeitä, jotka käsittelivät tulevaisuutta. Ilmastonmuutoselokuvat vaikuttivat erityisesti rakenteensa puolesta - erityisesti amerikkalaisilla ilmastonmuutoselokuvilla tuntui olevan samantyyppinen rakenne (rankkojen faktojen vyöryttäminen => toivottomuus => toivon valaminen, muutos ei ole vielä liian myöhäinen). Lisäksi muutamista ihmisen muokkaamaa maisemaa käsittelevistä elokuvista saatiin perusideoita lavastukseen.

Lehtileikkeistä keskustellessa ryhmässä tuli esiin ajatus siitä, että nykyään yhä useampi uutinen kertoo siitä, miten enemmän ja enemmän aikaa ja rahaa kulutetaan siihen, että päästäisiin menneisyyteen. Tästä löytyi esitykselle nimi: Nostalgia. Samalla päätettiin tutustua tarkemmin Nostalgian käsitteeseen. Numerot 1.10 viittasivat esityksen kestoon - tässä vaiheessa päätettiin, että esitys olisi tunnin ja kymmenen minuuttia pitkä, ja että esityksen aikaa mitattaisiin kellolla, joka kulkisi kohti nollaa, esityksen päättymispistettä.

Materiaalin ja keskustelujen pohjalta kirjoitettiin seuraavia tekstejä:

  • pienet esseet omista aihealueista
  • kohtauksia tulevaisuudesta
  • lehtileikkeistä kerättiin tulevaisuuteen liittyviä pahaenteisiä lauseita
  • pienet tekstit omista unelmista (asetettiin ristiin lehtileiketekstien kanssa)
  • omat puheenvuorot liittyen siihen tunnesuhteeseen, jonka tulevaisuuden ajatteleminen herättää (syyllisyys, närkästyminen, suru jne). Nämä tekstit saattoivat lähteä liikkeelle keskustelussa, ja ohjaaja tai joku muu työryhmästä nosti puheenvuoron esiin ja totesi, että tuo pitää kirjoittaa, tuo on tärkeää.

Samaan aikaan keskustelu- lukemis- ja katsomistyöskentelyn kanssa aloitettiin improvisaatio- ja liikeharjoitukset. Niissä työskenneltiin seuraavien ideoiden kanssa:

  • luonnonkatastrofien liikkeeseen perustuvat kohtaukset (mm. Golfvirran pysähtyminen, metsäpalo, linnut öljyssä, Godzilla, hurrikaani)
  • miten unelman voisi esittää improvisaationa?
  • miten toisen auttamista ja tukemista voidaan esittää liikkeen kautta (kontakti-impro)

4. Erilaisia rakenteita

Keskusteltiin rakenteista ja kerättiin vaihtoehtoisia rakennemalleja esitykselle. Ehdotettuja rakenteita mm: rakastumisen rakenne, alku-keskikohta-loppu- rakenne, hitaan hiljenemisen rakenne, amerikkalaisten ilmastonmuutoselokuvien rakenne jne.

5. Kohtaukset valmistuvat

Kohtauksia ideoitiin sekä keskustelemalla, kirjoittamalla että improvisoimalla. Ohjaaja rajasi aiheet ja näkökulmat, ja tekstejä hiottiin pienryhmissä. Monologeja kokeiltiin myös yhdistäen taustalle aiemmin tuotettua liikemateriaalia. Unelma- ja dystopiatekstit työstettiin kohtaukseen rinnakkaisiksi monologeiksi. Tulevaisuuden eri aihealueista oli syntynyt erilaisia malli-ihmisiä ja - robotteja. Yhteisöllisyyden puutetta korvaamaan syntyi mummorobotti, seksitarpeisiin seksirobotti, ja itsetunto-ongelmiin heijastava pipo, joka heijasti kaikki negatiiviset tunteet pois, luoden ikionnellisen peili-ihmisen. Ihmiset ja robotit päätettiin esitellä Futuro-showssa.

6. Rakenteen valinta

Tässä vaiheessa käsikirjoittamista oli syntynyt kolmentyyppisiä kohtauksia: toisaalta liioiteltuun ja absurdiin Futuroshow-maailmaan kuuluvia kohtauksia, toisaalta esiintyjien omaan, suoraan puheeseen liittyviä kohtauksia ja kolmanneksi liikkeen ja musiikin avulla toteutettuja luonnonkatastrofeja ja muita kohtauksia. Sovittiin, että esitys on tulevaisuuden tv-show, jonka tauoilla väsyneet shown esiintyjät puhuvat omia kokemuksiaan. Tästä muodosta jouduttiin myöhemmin luopumaan, ja kohtaukset sidottiin toisiinsa aihelähtöisesti, ilman kuvitteellista kokonaistarinaa. Omat monologit, liikekohtaukset ja futuro-show toistuivat rakenteessa.

7. Suhde yleisöön

Muutama harjoituskerta keskityttiin esityksen yleisösuhteen määrittämiseen. Mietittiin katsomon paikkaa sekä sitä, miten esitys ottaa katsojat vastaan. Suunniteltiin erilaisia pelejä, joissa yleisö on yksi osallistuja. Näiden tapaamisten jälkeen esityksen lajiksi päätettiin lempeä interaktiivisuus: todettiin, että tulevaisuus on valintojen tulosta, joten yleisön valinnoille haluttiin antaa mahdollisuus. Samalla kuitenkin mietittiin monia keinoja, joiden avulla esitystilanne olisi yleisölle turvallinen, ja valintojen tekeminen pakotonta.

Esitykselle kehitettiin kaksi katsomistapaa, lempeä ja pirteä (osallistuva). Jokainen katsoja sai sisääntullessaan selviytymispakkauksen, joka sisälsi seuraavat asiat:

  • oma unelma kirjattuna rintapieleen (ei pakollinen - mahdollista laittaa myös väärinpäin)
  • katastrofimenu, josta saattoi valita, mitkä katastrofit tänä iltana valitaan
  • jäterahaa, joiden avulla tulevaisuuden roboteilta ja ihmisiltä saattoi ostaa heidän salaisuutensa

Esiintyjät ottivat yleisön vastaan aulassa, antoivat selviytymispakkaukset ja kertoivat, että osallistua voi mutta pakko ei ole.

8. Lopullinen rakenne ja harjoitukset

Lopullinen rakenne lyötiin lukkoon tarkastelemalla kohtauksia paperilapuilla ja siirtelemällä niitä yhdessä ryhmän kanssa. Ohjaajan sana oli tässä vaiheessa painavin: joitain kohtauksia hylättiin, joitain kasvatettiin. Tämän jälkeen vastuu kokonaisuuden tarkastelemisesta siirtyi ohjaajalle, ja esiintyjät keskittyivät ennenkaikkea näyttelemiseen ja muu työryhmä omiin osa-alueisiinsa.

Rakenne kulkee tulevaisuuden toiveista katastrofeihin, niistä koettuun syyllisyyteen ja maailmanloppuun. Työryhmä keskusteli paljon siitä, että vaikka esitys käsittelee vakavia aiheita, on toiveena huumoripitoinen, toivoa luova esitys. Tässä onnistuttiin - viimeisistä kohtauksista tehtiin puheeseen ja liikkeeseen perustuva, rauhallinen ja toiveikas maailmanloppu.

NOSTALGIA 1.10, lopullinen kohtausjärjestys

1. Yleisön vastaanottaminen, selviytymispakkaukset
2. Oma puheenvuoro I - Matrix- miksi joku haluaisi värikkäästä ja muovisesta maailmasta harmaaseen ja inhottavaan?
3. Oma puheenvuoro II - Nostalgia - käsite
4. Futuro-show I - tulevaisuuden ihmisten ja robottien muotinäytös
5. Tulevaisuus - yleisesittely. Siiri - asuminen, Eve - kaupunkikuva, Eerika - tunteet
6. Tilaa oma unelmasi - työryhmä improvisoi 2 yleisön unelmaa lavalla
7. Unelmat ja katastrofit- ristiinpuhe
8. Futuro-show II, miten onnistuu tanssi hengityssuojien kanssa
9. Jos minä eläisin kuten kasvi - ristiinpuhe
10. Katastrofimenu: yleisö valitsee 3 katastrofia menusta katseltavaksi
11. Puheenvuoro III - syyllisyys
12. Futuro-show III - syyllisyyden onnenpyörä
13. Puheenvuoro IV- maailmanloppu
14. Tule lähemmäs- mene kauemmas
15. Kello tulee nolla

Nostalgia-prosessissa käytettyjä tehtäviä

Esityksen kritiikki Turun Sanomissa

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License