Shokki

Shokki voidaan kirjoittaa tarinaan siten, että yllätetään katsoja jollakin vaaralla. Yllättäen ilmestyvän vaaran täytyy pompata äkillisesti ja odottamatta henkilöhahmon ja katsojan eteen. Kyse on aika lailla samasta ilmiöstä kuin joku hyppäisi kulman takaa korvan juureen ja huutaisi täysiä: ”BÖÖ!” Myös katsojan reaktio on aika lailla sama kuin säikytetyn ihmisen. Toki shokin täytyy samalla kertoa tyylikkäästi tarinaa, eikä olla irrallinen osa sitä.

Shokki herättää katsojassa kauhistusta. Katsoja kokee shokin esimerkiksi kun henkilö menee baariin oluelle ja täysin odottamatta baari räjähtää kappaleiksi. Shokki voi syntyä myös silloin, kun näytetään hyräilevä lapsi, joka seuraa ilmapalloa ruohikossa. Yhtäkkiä lapsi huomaa olevansa mustalla asvaltilla ja jää saman tien jarruttavan ja tööttäävän rekan alle.

Katsoja kokeeaina hirvittävän yllätyksen yhtä aikaa henkilön kanssa. Sen sijaan jos katsojalle näytettäisiin ensin hyräilevä lapsi ilmapalloineen, sitten näyttäisiin, että lapsi lähestyisi maantietä, niin katsoja alkaisi sillnä tapauksessa jo pelätä pahinta. Pelko (jännitys) on eri tunne kuin shokki. Vielä kun katsojalle näytettäisiin kaukaa huristaisi rekka lähestymässä lasta olisi kyseessä aristoteelinen pelko, eikä shokki. Katsoja alkaisi jännittää sitä, miten lapsen käy, eikä yllättyisi kuin jos lapsi jäisi äkillisesti rekan alle.


Katso myös:
pelon ja säälin kirjoittaminen, tunteiden kirjoittaminen

Lisätietoa internetissä:
Katso Alfred Hitchcockin kertovan shokin ja jännityksen (pelon) eroista.


Edellinen käsite Seuraava käsite
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License