Aristoteles pitää spektaakkelia yhtenä draaman ominaisuutena. Hän viittaa näytelmän visuaaliseen puoleen, kuten lavasteisiin, pukuihin ja rekvisiittaan. Aristoteles pitää spektaakkelia tragedian vähiten taiteellisena elementtinä sekä vähiten kirjoittajan työhön liittyvänä. Hänen mukaansa spektaakkelinomaisuus ei riitä tekemään näytelmästä hyvää, vaan se tarvitsee lisäksi hyvää kirjoittamista sekä näyttelemistä.
Spektaakkeli varastaa katsojan huomion epätavallisen valtavilla, viihdyttävillä ja uskomattomilla puitteillaan. Katsoja näkee jotakin puitteiltaan valtavaa ja vaikuttuu. Klassisia spektaakkeleja ovat olleet valtavat joukko- ja sotakohtaukset tai esimerkiksi lukemattomien sisällissodassa haavoittuneiden etelävaltiolaisten sotilaiden näyttäminen Tuulen viemässä. Spektaakkeli voi näyttäytyä myös osaksi teknisenä taidonnäytteenä, esimerkiksi 3D-tekniikka tai liikkuva katsomo yhdistettynä elokuvan katsomisen.
Kyse on samasta ilmiöstä kun näkisi vau-arkkitehtuurin kuuluvan vaikuttavan rakennuksen, suu loksahtaa tahattomasti auki ja ulos pääsisi sanoa ”vau”. Spektaakkeli liittyykin vahvasti epätodellisuuteen ja ylivoimaisuuden tunteeseen.
Jo Aristoteles viittasi spektaakkelilla johonkin massiivisen suureen mutta samalla pinnalliseen draamaan. Spektaakkeli ja syvällinen draama eivät välttämättä ole kuitenkaan poissulkevia, vaikka on tietenkin vaarana, että henkilökohtaisuus ja syvälliset elämän opetukset voivat jäädä näyttävyyden jalkoihin, ja tekijä tulee välittäneeksi siten haitallisen kuvan maailmasta.
Katso myös:
aristotelinen dramaturgia
Lähteet:
Aristoteles 1997, Runousoppi.
Lisätietoa internetissä:
Lue Aristoteleen Runousoppi englanniksi
| Edellinen käsite | Seuraava käsite |
